/ Kuulluksi tuleminen on vaihtoehto protestille

Kuulluksi tuleminen on vaihtoehto protestille

Julkaistu:

Väkivaltaa, häiriköintiä, vallankaappausyritys. Yhdysvaltojen järisyttävät tapahtumat ovat osa pitkää jatkumoa, jossa osa kansalaisista on menettänyt uskonsa yhteiskunnan instituutioihin. Taustalla on kokemus siitä, että yhteiskunnan säännöillä ei voi itse pärjätä eikä olosuhteisiin sääntöjen puitteissa vaikuttaa. Tätä kokemusta Trump on ruokkinut määrätietoisesti ja häikäilemättömästi koko presidenttikautensa ajan.

Suomessakin yhä suurempi osa kansasta on mieltynyt populistisiin viesteihin siitä, että uhkana koetut kansainvälisyys, ilmastonmuutoksen hillintä, muuttoliike ja elinkeinorakenteen muutos ovat eliitin masinoima harha tai salaliitto, joka voidaan kääntää. Hajanaiset valheet palaamisesta johonkin kuvitteelliseen menneeseen utopiaan houkuttelevat, koska huoli uhkasta ei ole tullut rakentavasti keskustelevien puolelta kunnolla kuulluksi.

Jos menestyy elämässä nyt meneillään olevien muutosten paineessa ja kokee, että voi vaikuttaa asioihin, voi olla vaikea ymmärtää päinvastaista kokemusta. Tunne siitä, että hyvän elämän mahdollisuus lipuu kauas, ja että työpaikka ja perusturvallisuus on uhattuna, on todellinen. Tämä viesti pitää pystyä ottamaan vastaan. Näin kokevaa on kuultava myös puolueissa, joilla on todellisia ratkaisuja ja myönteinen visio yhteiskunnan suunnasta. Joilla on tarjottavanaan taikatemppujen sijaan hitaampi ja työläämpi, mutta vakaampi tie päästä kiinni hyvinvointiin ja pärjäämään isojen muutosten maailmassa.

Työssäni ilmasto- ja energiapolitiikan parissa olen oppinut, että kun on tekemisissä täysin eri tavalla ajattelevan kanssa, on kuunteleminen ainoa mahdollisuus päästä rakentavaan ajatustenvaihtoon. Se ei tarkoita, että antaisi periksi omista arvoistaan. Se ei myöskään tarkoita, että ostaisi toisen puolen hyväksynnän lupaamalla helppoja ratkaisuja. Se tarkoittaa, että tarjoaa mahdollisuuden osallistua, kuulua mukaan ja vaikuttaa yhteiskunnan sääntöjen puitteissa, ilman hyökkäystä demokratiaa vastaan. Jos tämä ei auta, on puolustettava demokratiaa ja sen instituutioita järkähtämättömästi.

Lisää julkaisuja

13.6.2021

Hyvää vaalipäivää, Helsinki!

Hienoa vaalipäivää, Helsinki! Aidosti sinivihreää ilmastovaihtoehtoa, arvoiltaan liberaalia, EU- ja energia-kokemusta ja markkinamyönteistä ajattelua tarjoava kampanja on ollut rakkaudentunnustus Helsingille

9.6.2021

Yhdellä sanalla, puolesta vai vastaan:

PUOLESTA: ilmasto, EU, kansainvälisyys, markkinatalous, pyöräily, joukkoliikenne, koulutus, tasa-arvo, korttelikaupungin rakentaminen, Itämeri, avoimuus, ruuhkamaksut, monikielisyys, vähemmistöt, nuoret, mielenterveys, vahvat aluekeskukset,

2.6.2021

Helsingin ilmastoteot – mitä kaikkien tulisi tästä tietää

Helsingillä, kuten koko Suomella, on tavoitteena olla hiilineutraali 2035 mennessä. Hiilineutraaliuden voi määritellä monin tavoin, mutta pääasia on, ettei kaupunkimme